Vihreä lippu -ympäristöraadin vuosikatsaus
Rakennamme kestävää tulevaisuutta yhdessä valtakunnan julkkisten ja paikallisten toimijoiden kanssa
Teksti: Jari Kolehmainen
Tämän lukuvuoden
ympäristöraatilaiset tutustuivat toisiinsa elokuun lopulla, kun teimme junalla
suunnitteluretken Punkaharjulle. Kompensoimme matkan hiiliodioksidipäästöt
ostamalla Luonnonperintösäätiön kautta suojelumetsää Iitin Hiirettelänvuorelle.
Ensimmäiseksi suureksi tapahtumaksi raatilaiset suunnittelivat energiansäästöviikon, jolloin lukiossamme vietettiin vähäsähköistä ja monisteetonta koulupäivää. Silloin myös välitunneilla järjestettiin puhelimen käytön vaihtoehdoksi kilpailu, jossa piti etsiä kouluumme piilotettuja kirjaimia. Kirjaimista oikean sanan muodostaneiden kesken arvottiin 50 euron rahapalkinto.
Vietimme kestävän
tulevaisuuden juhlapäivää 11. marraskuuta. Vihreä lippu nostettiin
lipputankoon, ja tilaisuus kuvattiin droonilla videoksi. Siitä tehty
somepostaus keräsi noin 11 000 katselukertaa. Samana päivänä pidettiin suuri
kestävän kehityksen paneeli, jonka juonsi Mikko "Peltsi" Peltola.
Keskustelijoina olivat Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Panu Halme,
UPM:n vastuullisuusjohtaja Sami Lundgren, elokuvaohjaaja ja -tuottaja Petri
Luukkainen sekä lumilautailija Enni Rukajärvi. Keskustan toimipisteen
opiskelijat seurasivat paneelia liikuntahallissa ja Kuusankosken toimipisteen
opiskelijat Vimeo-striimin kautta.
Enni Rukajärvi jäi yöksi Kouvolaan ja piti seuraavana päivänä Urheilijat ilmastovaikuttajina -koulutuksen urheilulinjalaisille
| Kuvataiteen vastamainosnäyttely uuden puolen aulassa marraskuussa |
Kun tasavallan presidentti Alexander Stubb vieraili Kouvolan Yhteislyseossa helmikuussa, yksi ympäristöraatilaisistamme pääsi esittämään presidentille kysymyksen ilmastonmuutoksesta ja hiilineutraaliudesta.
| Kuinka paljon sokeria juot päivässä -näyttely tiedekirjaston vitriinissä maalis-toukokuussa |
Ruokailun biojäteviikkoa vietettiin huhtikuun lopulla. Kuusankosken toimipisteessä biojätteen määrää onnistuttiin vähentämään 22,7 % ja Kouvolassa 23,9 % verrattuna vertailuviikkoon, jolloin ruokailussa oli samat ruuat. Hyvän tuloksen ansiosta kaikki opiskelijat palkitaan jäätelöillä.
Toukokuussa on tulossa vielä lisää toimintaa. Pilke Kuperkeikka -päiväkodin 3–5-vuotiaiden ryhmä vierailee Yhteislyseossa. Ympäristöraatilaiset järjestävät heille roskaamisen estämiseen ja kierrätykseen liittyvän näytelmän, leikkimielisen kilpailun sekä herkkutarjoilun.
Fyysistä työtäkin on luvassa. Muutama ympäristöraatilainen lähtee istuttamaan Minusta kasvaa puu -hankkeeseen kuuluvaa Apulanta-metsää yhdessä Apulanta-yhtyeen kanssa. Viimeisenä koulupäivänä kaikki haastetaan taksvärkkityöhön. Viime keväänä keräsimme noin 5 000 euroa WWF:lle saimaannorpan suojeluun. Tällä kertaa tavoitteena on saada kokoon vähintään sama summa Mieli ry:lle lasten ja nuorten mielenterveystyöhön.
Kommentit
Lähetä kommentti