Rehtorin tervehdys



K
uulumisia kansliasta kesän kynnyksellä

Lukiovuosi 2025–2026 alkaa olla loppumetreillä, ja kesä sekä loma siintävät jo näköpiirissä. Kulunut lukuvuosi on ollut yhdistyneen yhteisen Kouvolan Yhteislyseon ensimmäinen toimintavuosi. Elokuun 1. päivänä Kouvolan iltalukio, Kouvolan Yhteislyseo ja Kuusankosken lukio yhdistyivät hallinnollisesti yhdeksi lukioksi. Yhdistymisen myötä Kouvolan Yhteislyseosta tuli yksi Suomen suurimmista lukioista.

Yhdistyneestä Kouvolan Yhteislyseosta tuli samalla myös entistä merkittävämpi koulutustoimija. Päivälukio-opetus Kouvolan ja Kuusankosken toimipisteissä, aikuisten perusopetus Kuusankosken toimipisteessä, lukion yhdistelmätutkinnon opetus Utinkadulla yhteistyönä Kouvolan ammattiopisto Edukon kanssa, verkkolukio-opetus ja suomen kielen ja lukion aikuislinjan iltaopetus Palomäenkadulla Kouvolan toimipisteessä ovat tänä lukuvuonna olleet Kouvolan Yhteislyseon vastuulla. Muutos aikaisempaan verrattuna on siis huomattavan suuri.

Muutoksen keskellä Kouvolan Yhteislyseossa ei kuitenkaan unohdettu kehittämistä ja eteenpäin katsomista. Molemmilla yhdistyneillä päivälukioilla oli jo aikaisemmin ollut vilkasta kansainvälistä toimintaa, ja tämä vakiinnutti paikkansa myös yhdistyneessä lukiossamme. Kansainvälisyys näkyy erityisesti Erasmus+ -projekteissa, mutta myös eri oppiaineissa on rakennettu siltoja maailmalle. Lukiostamme on käyty useilla ulkomaan opintomatkoilla, ja meillä on myös ollut ilo vastaanottaa kansainvälisiä vieraita lukioomme.  Voidaankin todeta, että Yhteislyseon ovet ovat olleet auki Eurooppaan. Kansainvälisen toiminnan jatkuminen myös tulevana lukuvuonna vahvistui aivan kevään lopussa, kun saimme tiedon Erasmus-rahoituksesta myös tulevalle lukuvuodelle 2026–2027.

Kansainvälisyyden lisäksi Yhteislyseon toiminta on ollut muutoinkin vilkasta. Kestävä kehitys ja ympäristöteemat ovat olleet ajankohtaisia myös lukiossamme. Kouvolan Yhteislyseo on Vihreä Lippu -lukio, ja osana tätä toimintaa lukiossamme toimii aktiivisesti ympäristöraati. Yhtenä osana toimintaa järjestettiin syksyllä 2025 ympäristöteemainen paneelikeskustelu, jossa pureuduttiin muun muassa il­mas­ton­muu­tok­seen, met­­ta­lou­teen ja ar­kie­­män kes­­vään ke­hi­tyk­seen. Aihepiiri on erittäin tärkeä, ja työ ympäristötietoisuuden lisäämiseksi jatkuu myös tulevana lukuvuonna.

Kouvolan lukioissa on ollut vahvaa musikaaliperinnettä jo vuosien ajan.  Kevät 2026 oli musikaalivuosi, ja ensi-iltansa sai Onnellista sattumaa -musikaali. Musikaali oli erittäin suuri ponnistus tekijäjoukolleen, mutta lopputulos oli hieno - upeita ja taitavia suorituksia monella eri saralla. Musikaalin toteuttamisesta saamme kiittää osaavaa ja ammattimaista taustajoukkoa sekä huikeita opiskelijoita. Onnellista sattumaa jää varmasti monien mieleen vielä tämän kevään jälkeenkin.

Erikoislinjatoiminnalla on vakiintunut paikkansa osana Kouvolan Yhteislyseon toimintaa. Studies in English -linja ja urheilulinja mahdollistavat opiskelijoilleen kiinnostuksen syventämisen englannin kieleen ja kulttuuriin tai urheilun maailmaan. Hakijamäärät niin aikaisempina vuosina kuin kuluneenakin keväänä ovat osoittaneet, että Kouvolassa on erikoislinjoista ja niiden opiskelumahdollisuuksista kiinnostuneita opiskelijoita.

Kouvolan Yhteislyseo on kuluneena lukuvuonna ollut mukana Matematiikkaa ilman rajoja  
-hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden matemaattisia taitoja ja omien kehityskohteiden tunnistamista. Hanke on ollut mielenkiintoinen, koska mukana on ollut toimijoita eri puolilta maatamme. Toisena hankkeena on ollut koko lukion yhteinen tuen ja osallistamisen hanke, jonka avulla lukiossa on kehitetty oppimisen tuen malleja sekä kehitetty muun muassa ryhmänohjausta.

Kouvolan Yhteislyseossa on tänä vuonna ollut myös runsaasti vierailevia asiantuntijoita. Asiantuntijat ovat olleet mukana eri oppiaineiden tunneilla, mutta myös koko koulun väelle tarkoitettuja Studia Generalia -luentoja on järjestetty aktiivisesti. Helmikuussa 2026 liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala vieraili Kouvolan Yhteislyseossa KymLi ry:n kutsumana ja osallistui urheilulinjan opiskelijoiden järjestämään paneelikeskusteluun. 

Kouvolan Yhteislyseossa koettiin erittäin merkittävä hetki 11.2.2026, kun tasavallan presidentti Alexander Stubb vieraili lukiossamme. Vierailun aikana presidentti Stubb osallistui lukion opiskelijoiden järjestämään paneelikeskusteluun. Tämä vierailu jää varmasti kaikille osallistujille mieleen ainutlaatuisena ja ikimuistoisena kokemuksena.  

Kuluneena vuonna Kouvolan Yhteislyseossa ylioppilaskirjoituksiin on osallistunut ennätysmäärä opiskelijoita. Tänä keväänä lakitamme 272 uutta ylioppilasta, joiden lukiouurastus huipentuu valkolakin saamiseen. Yksi taival on saavutettu, ja nyt on aihetta juhlaan. Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille. 

Sanna Liljeqvist Kuva: Nana Cihangir

 

Haluan lämpimästi kiittää opiskelijoitamme ja heidän perheitään, koulun opettajia ja henkilökuntaa ja muita yhteistyötahojamme.  


Lämmintä ja kaunista kesää kaikille. 


Sanna Liljeqvist 

rehtori 

Kouvolan Yhteislyseo 

Kommentit

Suosituimmat jutut

Syseo vastaa KYSymyksiin

“Musikaali oli yksi syy, miksi hain Kouvolan Yhteislyseoon” - Muusikot kertovat Kouvolan Yhteislyseon Onnellista sattumaa -musikaalista

"Bussikyydit tapahtumiin eivät toimi" - Koulujen yhdistyminen on tuonut paljon uutta