Eetu Koskisen puhe ylioppilasjuhlassa Mansikka-ahon hallissa
Arvoisat rehtorit, opettajat ja muu koulun henkilökunta. Arvoisa juhlaväki, perhe, ystävät, kummit, isovanhemmat sekä tietenkin tuoreet ylioppilaat
Tänään upea joukko opiskelijoita saa juhlistaa lukiosta valmistumista ja ylioppilaaksi tulemista. Jokainen lakkinsa päähän painava ylioppilas on kulkenut eri reitin päästäkseen tähän pisteeseen. Valtaosa on aloittanut opintonsa elokuussa 2023 päivälukion yleislinjalla, mutta joukossa on myös Studies in English- ja Urheilulinjan opiskelijoita, aikuislinjalaisia sekä kaksois- ja kolmoistutkinnon suorittaneita. Jokainen reitti tähän pisteeseen on arvostettava ja kunnioitettava suoritus, josta jokainen saa olla itsensä, sukulaisensa, kummilapsensa, läheisensä tai ystävänsä puolesta ylpeä.
Tämä ylioppilasjuhla on historian ensimmäinen keväinen ylioppilasjuhla Kouvolan lukioiden yhdistymisen jälkeen, kun Kuusankosken lukio ja Kouvolan yhteislyseo yhdistyivät tämän lukuvuoden alussa. Haluan omasta puolestani onnitella myös jokaista Kuusankosken toimipisteessä valmistunutta. Kouvolan yhteislyseon historiaa tehdään myös sillä saralla, että pääsemme juhlistamaan tänään ensimmäisiä lukiomme urheilulinjalta valmistuneita ylioppilaita.
Suhteellisen lyhyen kolmen vuoden aikana, jonka lukiossa vietimme, olemme kokeneet merkittäviä muutoksia kuten Kouvolan lukioiden yhdistymisen. Olemme joutuneet totuttautumaan uuteen terminologiaan sekä ajatukseen yhdestä ja samasta lukiosta. Opettajille ja opiskelijakuntien hallituksille muutos on ollut vahvasti läsnä käytännön asioissa. Opiskelijan näkökulmasta yhteistyö kahden toimipisteen välillä on alkanut toimia yllättävän mutkattomasti alun vaikeuksien jälkeen. Kaikki rehtorit Sanna, Ville, Helena, Anna-Leena, Antti ja Jari ovat tehneet erittäin tärkeää ja näkymätöntä työtä, jotta yhdistyminen olisi muille saumatonta ja helppoa, kiitos rehtoreille.
Ensimmäisen vuoden ryhmäytymistunneista on kuljettu pitkä ja monivaiheinen matka läpi ensimmäisen päättöviikon, tehtävien takarajojen, hylättyjen kurssien, kakkosvuoden teatteriretken, lukuisten Hallimon järjestämien tapahtumien, Wanhojen tanssien, sadanrikkojaisten, penkkareiden ja loppuhuipennuksena pelon tunteitakin aiheuttaneisiin ylioppilaskokeisiin. Kaikesta tästä on selvitty ja jatkettu eteenpäin. Matkan varrelle ensimmäisestä lukiopäivästä tähän pisteeseen on sattunut paljon uusia ja mahtavia opettajia, tärkeitä koko elämän läpi kantavia ystävyyssuhteita, paljon tärkeää akateemisia tietoa, mutta etenkin elämän kannalta tärkeitä tietoja ja taitoja. Kaikki hyvä päättyy aikanaan, kuten tämäkin lukioaika, jonka olemme saaneet viettää yhdessä tässä mahtavassa yhteisössä.
Olen ikionnellinen ja kiitollinen, että olen saanut viettää nuoruuden tärkeimmät vuodet ja lukioaikani juuri Kouvolan yhteislyseossa. Tämä koulu on antanut minulle mahdollisuuden urheilla tavoitteellisesti opiskelun ohella, mahdollisuuden olla mukana koulun opiskelijakunnan hallituksessa sekä Vihreä lippu -ympäristöraadissa vaikuttamassa konkreettisesti opiskelijoihin suoraan liittyviin asioihin, olen päässyt osallistumaan kahteen Erasmus+ -ryhmäliikkuvuusprojektiin, olen saanut edustaa koulua erilaisissa tapahtumissa sekä olen päässyt tapaamaan ja juttelemaan tasavallan presidentin ja ministerin kanssa. Olen kiitollinen, että olen saanut opiskella parhaiden mahdollisten opettajien opeissa ja saanut olla loistavan henkilökunnan kanssa tekemisissä. Nuorisotermein voisi todeta: Lyska oli leffaa. Tai Hieman virallisemmin KYL kannatti.
![]() |
| Eetu Koskinen Kuva: Nana Cihangir |
Lukioajat ovat nyt takanapäin ja on aika suunnata katseet tulevaan. Osa jatkaa opintoja muualla, jotkut aloittavat varusmies- tai siviilipalveluksen suorittamisen, mutta väistämättä kaikki kokevat jonkinlaisen muutoksen lukion päättyessä. Toivottavasti tienne kohtaavat vielä jossain vaiheessa elämää.
Muistakaa tänään juhlia, nauttia ja hieman hengähtää hienon suorituksen jälkeen. Nauttikaa kesästä ja valtavat onnittelut valmistumisen johdosta!
Kiitos.

Kommentit
Lähetä kommentti