Veera Backmanin puhe ylioppilasjuhlassa Kuusankoskitalolla

Arvoisat juhlavieraat, rehtorit, opettajat, riemuylioppilaat ja ennen kaikkea te vastavalmistuneet valkolakit, 

Tänään on vihdoin koittanut päivä, jona saamme kutsua itseämme ylioppilaiksi. Päähämme painetut valkolakit ovat todiste tekemästämme työstä: niistä lukuisista oppitunneista, koeviikoista ja lopulta ylioppilaskokeista, jotka onnistuimme selättämään. Vaikka valkolakkia ei ehkä nykyään arvosteta samalla tavalla kuin ennen, ei se vähennä saavutuksemme merkitystä. Siksi meidän tuleekin muistaa, että tästä hetkestä saa ja pitää olla ylpeä.  

Koulutaipaleemme on kestänyt liki 12 vuotta. Sen sanominen äänen kuulostaa hurjalta. Näiden vuosien aikana olemme kasvaneet koulun juuri aloittaneista keltanokista nuoriksi aikuisiksi, ja siinä samalla toivottavasti myös oppineet jotakin. Itse olen ainakin oppinut, miten puhetta voi venyttää juuri sen verran, että se täyttää pituusvaatimukset. 

Jo 3-vuotiaana Kuusankosken lukion ohi ajettaessa totesin vanhemmilleni: “Haluan tuohon kouluun, koska se on pinkki.” Vuosia myöhemmin toden totta kävelin sisään koulumme ovista, tosin lukion valinta perustui ehkä muuhunkin kuin vain rakennuksen ulkoasuun. Silloin en vielä tiennyt, etten lopulta valmistuisikaan Kuusankosken lukiosta, vaan ensimmäisten joukossa Kouvolan Yhteislyseon Kuusankosken toimipisteeltä. Nimenvaihdoksesta huolimatta lukiomme antoi minulle enemmän kuin olisin osannut kolmivuotiaana arvata. Tärkeintä ei ole se, että osaan nyt määrittää integraaleille raja-arvoja, tai se, että voin kerskua lukeneeni Seitsemän veljestä. Vaikka oppitunneilla on opittu paljon, moni tärkeimmistä kokemuksista on tullut niiden ulkopuolelta - opintomatkoista, koulun musikaalista, yrittäjyysleiristä ja tutoroinnista, kaikesta siitä, minkä lukio on mahdollistanut. 

Nyt aikamme lukiossa on kuitenkin tullut päätökseensä. Kannamme mukanamme toinen toistaan ihanampia muistoja. Opintomatkojen kommellukset, kimaltelevat vanhojentanssimekot ja uudet ystävät luovat kauniin kehyksen lukioajallemme. Matkalle mahtuu kuitenkin myös paljon stressiä ja epävarmuutta. Siksi kuulukin kiittäminen ystäviä ja läheisiä: teitä, jotka olette tukeneet ja lohduttaneet meitä, kun maailma on tuntunut ankaralta.

Kiitos myös koko koulun henkilökunnalle opintojemme mahdollistamisesta. Erityinen kiitos opettajille tuesta, kärsivällisyydestä ja kannustuksesta näiden vuosien aikana. Vaikka kaikkia retorisia keinoja tai matematiikan kaavoja emme ehkä tule muistamaan, moni teidän antamistanne opeista kulkee mukanamme vielä pitkään. 

 

Kuva: Veera Backman

Haluaisin vielä lopuksi, että me, uudet ylioppilaat kysymme itseltämme: mitä minulle jäi lukiosta käteen kukan ja todistuksen lisäksi? Ehkä uusia ystäviä, muistoja ja kokemuksia. Ehkä myös epäonnistumisia ja hetkiä, jolloin kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Kukaan meistä ei ole selvinnyt näistä vuosista täydellisesti, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on, että uskalsimme yrittää, oppia ja mennä eteenpäin.

Tämä päivä ei kuitenkaan ole huolten tai virheiden päivä. Tänään saamme olla ylpeitä saavutuksistamme. Toivon teille, hyvät kanssaylioppilaat, kaikkea hyvää ja antoisia vuosia, riippumatta siitä, minne tahansa tie teidät seuraavaksi viekin. Me kaikki tänään valkolakin saaneet, annetaan itsellemme raikuvat aplodit ja juhlitaan, sillä tänään on meidän päivämme. 

Kiitos