Uusi opiskelijakunta on aloittanut toimintansa

Opiskelijat toivovat koulun viihtyisyyteen panostamista sekä uusia tempauksia ja tapahtumia.

kirjoittaja: Nea Kataja 

 

Kouvolan Yhteislyseon opiskelijakunnan hallinto koostuu koko opiskelijakuntaa edustavasta hallituksesta, sekä Kouvolan ja Kuusankosken toimipisteiden nuorisolinjan edustajistoista ja aikuislinjan edustajistosta, johon kuuluvat tutkintotavoitteiset lukiokoulutuksen opiskelijat sekä tutkintotavoitteiset aikuisten perusopetuksen opiskelijat. Opiskelijakunnan hallintoon eivät siis kuulu yhdistelmäopiskelijat.  

Opiskelijakunnan hallituksessa on yhteensä 12 edustajaa, joista kuusi on Kouvolan toimipisteestä, neljä Kuusankosken toimipisteestä ja kaksi aikuislinjalta. Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain äänestämällä edustajistojen keskuudesta, joka toteutetaan toimipisteiden edustajistojen kokouksissa.  

Hallituksella on yksi puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa, jotka ovat eri toimipisteistä. Muita luottamustehtäviä ovat sihteeri, varasihteeri ja tiedotusvastaavat. Heidät valitaan hallituksen kesken äänestämällä. Opiskelijakunnan hallituksen kokouksissa ovat hallituksen lisäksi paikalla myös sitä ohjaavat opettajat ja tarvittaessa lukion rehtori tai toiminnasta vastaava vararehtori. 

Opiskelijakunnan edustajistot Kouvolan ja Kuusankosken toimipisteissä sekä aikuislinjalla toimivat yhteisen hallituksen alaisuudessa. Opiskelijakunta suunnittelee yhdessä tapahtumia ja toimintaa, mutta eri toimipisteissä voi olla myös omaa toimintaansa.  

Uusi hallitus järjestäytyi alkuvuodesta 2026. Tavoitteena vuoden aikana on myös perustaa Kouvolan Yhteislyseon opiskelijakunnan kannatusyhdistys, joka hoitaa opiskelijakunnan taloutta. Siihen kuuluu pankkitilin hoitaminen, tarvittavien sopimusten ja taloudellisten päätösten tekeminen sekä kirjanpito. Kannatusyhdistys ei saa tavoitella voittoa tai muuta taloudellista etua. Myös kannatusyhdistyksellä on hallituksensa, johon valitaan jäsenet opiskelijakunnan hallituksesta. Sen puheenjohtaja ja rahastonhoitaja ovat opettajajäseniä. 

 


Opiskelijoiden ääni kuuluviin

Opiskelijakunnan toiminnasta tehtiin kysely keväällä 2026. Se lähetettiin yhteisesti kaikille Wilman kautta. Yhteensä vastauksia kertyi 110. 

 

Vastanneista valtaosa opiskelee tällä hetkellä Kouvolan toimipisteen päivälukiossa.  

 

 

Toisessa kohdassa kysyttiin opiskelijoiden tietoisuudesta liittyen oman toimipisteensä opiskelijakunnan toimintaan. ¾ vastasi olevansa tietoinen siitä. Kyselyn alussa tiivistettiin lyhyesti, mitä tarkoittaa Kouvolan Yhteislyseon opiskelijakunnan hallinto, mikäli se on epäselvää. Siinä mainittiin myös opiskelijakunnan järjestämää toimintaa, kuten puuro-/joulujuhla, teemapäivät (halloween, ystävänpäivä, vappu), valokuvaus, juoma-automaatit, stipendit valmistuneille ja penkkareiden sekä Wanhojen koristelujen sponsoroiminen.   

 

 

 

2/3 mielestä opiskelijakunnan toiminta näkyy kouluarjessa. 

 

Viimeinen kysymys oli, onko opiskelijoilla toiveita/ideoita uudelle opiskelijakunnan hallitukselle. Vastauksista nousee esiin koulun viihtyisyyteen panostaminen sekä uudet tempaukset ja tapahtumat. 17 % ovat tyytyväisiä tämänhetkiseen toimintaan. 

Opiskelijoita pyydettiin vielä antamaan konkreettisia esimerkkejä liittyen edelliseen kysymykseen. 20 kyselyyn vastanneista vastasi. 

Vastauksissa ehdotettiin esim. lisättävän teema/pukeutumispäiviä, hankittavan myös ruoka-automaatteja, pidettävän esim. tyhjissä luokkatiloissa aktiviteettejä vapaatuntilaisille/välitunneille, hankittavan parempia sohvia, viherkasveja sekä motivoivia julisteita seinille, tehtävän haasteita opiskelijoille ja opettajille sekä lisää liikuntaa. Varsinkin lisää pukeutumispäiviä toivottiin useamman kerran. 

 

Hallituksessa vaikuttaminen 

 

Entä millaista on olla itse osana hallitusta? Haastattelen asiasta Siiri Riikosta, joka on yksi lehden kirjoittajista ja sen lisäksi myös hallituksen jäsen. 

Hän kertoo olevansa ainakin tällä hetkellä itse tietoinen Kouvolan Yhteislyseon hallinnosta ja sen toiminnasta, vaikka se vaatiikin vielä jonkin verran opettelua. Heitä on yleisesti tiedotettu siihen liittyen onnistuneesti. 

Hänen mielestään hallituksessa oleminen on todella kiinnostavaa, koska siellä pääsee tekemään asioita käytännön tasolla esim. juhliin ja niiden rahoitukseen liittyen. Siellä pääsee myös mielenkiintoisiin luottamustehtäviin. Riikonen itse on viestintävastaava. Toiminta ei myöskään ole hänestä liian aikaa vievää. 

Entä miten hallitus pyrkii vaikuttamaan kouluarkeen? Riikonen vastaa, että hallitus ei niinkään tee töitä ruohonjuuritasolla, vaan he vaikuttavat esimerkiksi hankkimalla huonekaluja tai järjestämällä yhteisiä tapahtumia, jotka on myös organisoitu hyvin. 

Aiempi kysely luotiin osin myös tiedottamaan hallitusta opiskelijoiden suhtautumisesta ja parannusideoista. Riikosen mukaan kyselyn tuloksia katsottiin hallituksen kokouksessa ja keskustelua herätti varsinkin opiskelijoiden kiinnostus uusiin huonekaluihin. He panivat merkille sen, että aikuislinjalta ei vastattu, mikä tekee tuloksista yksipuolisia. Esille nousi myös, että moni on epätietoinen opiskelijakunnan toiminnasta, ja moni tahtoo uusia asioita kouluun. 

Hallitus toivottaa kaikille hyvää kevättä. He kannustavat opiskelijoita tulemaan rohkeasti sanomaan, jos on jotain mielen päällä, sillä asia voi edetä sen ansioista ja tuottaa muutosta. 

 

 

 

 

 

Kommentit

Suosituimmat jutut

Syseo vastaa KYSymyksiin

"Bussikyydit tapahtumiin eivät toimi" - Koulujen yhdistyminen on tuonut paljon uutta

23E's unforgettable trip to Dublin – katso video!