Opiskelijakunnan puheenjohtajan tervehdys

Jatkavien opiskelijoiden kevätjuhlassa 20.5.2026


Arvoisat opiskelijat, opettajat, muu koulun henkilökunta sekä kaikki muut läsnäolijat.  


Minä olen Sinishash Nio, tunnetummin Sinnu, ja toimin Kouvolan Yhteislyseon uuden opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana. Lukuvuoden päättyessä minun on tullut taas aika lausua opintojaan jatkavien opiskelijoiden juhlassa muutama sana kesäloman alkamisen kunniaksi. Tällä kertaa puhetta pitäessäni tunne on kuitenkin melko ristiriitainen, tavallaan hieman katkeransuloinen. 


Vuosi sitten seisoessani jatkavien opiskelijoiden edessä pitämässä puhettani, oli elämäntilanteeni aivan erilainen. Lukiota oli kulunut vasta vuosi ja suurimpana stressin aiheena oli hyppytuntien liian vähäinen määrä, vaikka tosiasiassa opintopisteet olivat se, joiden määrästä olisi kenties täytynyt olla sen sijaan huolissaan. Vuosi sitten tuntui siltä, että lukiota on vielä jäljellä suunnilleen “ikuisuus”: “Ei ne ylioppilaskirjotukset niin nopeesti tuu.” Tilanne kuitenkin osoittautui täysin päinvastaiseksi. Muistan ajatelleeni, kuinka ensimmäinen vuosi lukiossa tuntui kolmen peruskoululukuvuoden pituiselta, mutta toinen vuosi tuntuu menneen ohi yksien yöunien jälkeen. Lukemattomien oppituntien, lisäajan jälkeen palautettujen tehtävien, Kuusankosken toimipisteen viereisen S-Marketin energiajuomiin käytettyjen eurojen ja ennen kaikkea kertyneiden muistojen jälkeen on lukiopolkuni jo voiton puolella.  


Viimeiseen vuoteen on ihanien muistojen ja monien naurujen lisäksi kuulunut epävarmuutta tulevaisuudesta, mutta sen vastapainona on ollut toiveikkuus. Oma vuoteni on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa: se on koostunut ennalta-arvaamattoman monista käänteistä ja haasteista, mutta toisaalta myös tähänastisen elämäni suurimmista saavutuksista. Meidän jokaisen vuosi on ollut erilainen, mutta kaikkiin niistä on väistämättä kuulunut erilaisia sopeutumista vaativia elämän oikkuja. Toivon niiden joukosta löytyvän kuitenkin myös merkityksellisiä ja arvokkaita hetkiä sekä kokemuksia.  


Vaikka pyrimmekin lähtökohtaisesti ylläpitämään katseemme tulevaisuuteen optimistisena, on tämänhetkinen maailmantilanne epävarma, ja sen muuttuessa sekä kehittyessä jatkuvasti voi se olla toisinaan haastavaa. Mediavirta ja uutisointi ovat pullollaan informaatiota tämänhetkisistä haasteista, joista suurella osalla on vaikutusta myös opiskelijoihin. Esimerkiksi Suomen hallituksen tekemät leikkaukset ovat viime vuosina vaikeuttaneet opiskelijoiden taloudellista toimeentuloa sekä töiden saamista, ja sen myötä hankaloittaneet tasapainon löytämistä opintojen ja muun elämän välille. Samanaikaisesti lasten ja nuorten hyvinvointi on edelleen toivottua huonompaa, eikä jatkuvassa keskustelussa olevan mielenterveyskriisin suuntaa ole saatu käännettyä - johtui se sitten resurssien tai päättäjien tahtotilan puutteesta. Vaikka elämmekin globaalisti vaikeaa ajanjaksoa, voimme olla ikäryhmästämme ylpeitä: tämän hetken nuoret ovat erityisen tietoisia maailman tapahtumista, keskustelevat aiheista ja tuovat aiempia sukupolvia enemmän esille aiemmin vaiettuja ja arkaluontoisia asioita sekä ennen kaikkea haluavat muutosta ja ovat valmiita tekemään töitä sen saavuttamiseksi. Tämä, jos jokin tuo minulle toiveikkuutta, eikä geneerinen klassikkolausahdus “nuorissa on tulevaisuus”, tunnukaan vain kliseiseltä tsemppipuheen aloitusvirkkeeltä.  


Maailmanmyllerryksen ja opintojen luoman paineen keskellä on ollut viimeisen vuoden aikana tilaa myös valopilkuille, joiden muisteleminen tulevaisuudessa ei esimerkiksi sateenkaarta muistuttavien Wilma-merkintöjeni tavoin aiheuta jälkikäteen päänvaivaa. Tämän lukuvuoden ehdottomia kohokohtia ovat olleet vanhojen tanssit sekä UNESCO-opintomatka Tanskaan, joiden merkityksellisyyttä arvostan varmasti myös myöhemmin elämässäni. Toivon, että jokaisella meistä on ollut joko koulun toimintaan liittyviä tai täysin siihen liittymättömiä hetkiä, joita voi muistella ilolla jo nyt, mutta erityisesti elämän kulkiessa omia polkujaan pitkin eteenpäin.  


Muutoksia on tapahtunut viime lukuvuoden aikana myös kouluarjessa, sillä olemme yhdistyneet yhdeksi lukioksi aiempien Kuusankosken lukion, Kouvolan Yhteislyseon sekä Kouvolan iltalukion kanssa. Tämä on herättänyt tunteita suuntaan sekä toiseen, mutta toivottavasti myös tulee tulevaisuudessa lisäämään toimipisteiden yhteisöllisyyttä esimerkiksi yhteisen opiskelijakunnan hallituksen myötä. Pyrimme hallituksen toiminnassa edistämään ilmapiiriä erilaisten teemapäivien ja tapahtumien muodossa sekä erityisesti toteuttamaan tekemämme kyselyn vastauksissa nousseita toiveita esimerkiksi koulun viihtyisyyteen liittyen. Yhdistymisprosessi on ollut pitkä ja toisinaan monimutkainen, mutta toivon siitä aiheutuneista haasteista ja ristiriitaisista tunteista huolimatta meidän sopeutuvan tilanteeseen ja pyrkivän edistämään koko kouluyhteisömme hyvinvointia. 


Kesäloman lähestyessä meistä monella on kenties jotakin suunnitelmia: kesätöitä, matkustelua, ylioppilaskirjoituksiin lukemista tai ajanviettoa tärkeiden ihmisten kanssa. Haluankin lopuksi korostaa, että kesäloman on tärkeää olla ennen kaikkea rentouttava, akkuja lataava hengähdystauko, ennen opintojen jatkumista syksyllä uusissa merkeissä. Oli rentoutumiskeinona sitten kirjojen lukeminen tai musiikin kuunteleminen maksimivolyymilla, toivon jokaisen meistä löytävän itselleen sopivan tavan viettää ansaitsemaansa lomaa. 

Kiitos huomiostanne ja aivan ihanaa kesää jokaiselle.  

Sinnu Nio

Kouvolan Yhteislyseon opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja



Kommentit

Suosituimmat jutut

Syseo vastaa KYSymyksiin

“Musikaali oli yksi syy, miksi hain Kouvolan Yhteislyseoon” - Muusikot kertovat Kouvolan Yhteislyseon Onnellista sattumaa -musikaalista

"Bussikyydit tapahtumiin eivät toimi" - Koulujen yhdistyminen on tuonut paljon uutta